torstai 29. elokuuta 2013

Villakangastakki

Tänään tein tyttärelleni syksyksi villakangastakin.



Kaavan takkiin ostin Etsystä (Heidi&Finn, Urban Weekender Coat).



Lappeenrannassa toimi vuosia Polan vaatetehdas. Itsekin siellä yhden työharjoittelun suoritin. Tehdas lopetti toimintansa muutama vuosi sitten, mutta tehtaanmyymälä siellä vielä on auki silloin tällöin. Kävin alkukesästä piipahtamassa siellä ja aika vähän siellä oli enää mitään jäljellä. Ostin nappeja, kanttinauhoja ja tämän takin villakankaan ja vuorikankaan. Kankaat maksoi 1€/metri ja nappeja sai kymmenellä sentillä :) 



Takista tuli oikein sopiva. Vähän tuo korkea kaulus lasta häiritsi mutta kiva tuo on tuolleen aukikin ja eiköhän siihen totu syksyn tuulissa :)

maanantai 26. elokuuta 2013

1-vuotiaalle

Kaverini tyttö täytti vuoden ja hänelle ompelin lahjaksi mekon ja pipon.


Mekon kaavan otin Ottobre-lehdestä 3/13 ja trikookangas on Marimekon tehtaanmyymälästä ostettu.


Hiukan päänvaivaa tuotti tuon resorin väri. En löytänyt täysin samanvärisiä punaisia resoreita kuin mekossa olevat värit, niin päädyin sitten valkoiseen. Ja että pipossakin olisi jotain valkoista, askartelin pitsinauhasta sivulle kukkasen.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lippahattu

Olen jo jonkin aikaa etsinyt sopivaa ja kivannäköistä lippiksen kaavaa. Nyt taisin löytää :)
OMMELLINEN-blogista bongasin tosi kivan lippiksen ja sieltä myös selvisi että hatun kaavan voi ostaa Etsystä (Etsy on sivusto jossa voi kuka tahansa ympäri maailmaa myydä itsetekemiä tuotteita).
No ylläri, minä taas vähän innostuin ja tulihan sieltä ostettua muitakin kaavoja :D mutta niistä lisää myöhemmin...




Tämän lippiksen tein "kokeiluversiona", mutta todella hyvä ja sopiva siitä tuli. Collegekangas löytyi omista varastoista. Ehkä joku venyvämpi trikoo toimisi vielä paremmin ja tuo reunakaitale voisi olla vähän korkeampi niin peittyisi korvat kokonaan. Kokeilen sitä seuraavaan lippikseen.. Mutta todella tyytyväinen olen, ei ollut turha ostos :D



lauantai 17. elokuuta 2013

Pieni tuparilahja

Olemme menossa tuttavien tupaantuliaisiin ja jotain pientä teki mieli tehdä skumppapullon kaveriksi. Kajsan iloiset tilkut-kirjasta löysin kivan idean pikku tilkkutalon tekemiseen :)



Kankaat omista tilkkuvarastoista. Uusi koti tekstin kirjoitin lyijykynällä kankaalle ja sitten ompelukoneella ompelin tekstin päältä.


keskiviikko 14. elokuuta 2013

"Iloinen takki"

Marimekon iloinen takki on tosi veikeä ja kivannäköinen ja olen halunnut sen tyttärelleni ostaa. En vain ole raaskinut koska se jäisi niin nopeasti pieneksi.
Iloisen takin Nadja- kangasta on harvoin myynnissä. Minulla kävi hyvä tuuri pari vuotta sitten kun löysin sitä pakalta Imatran Marimekosta. Tein siitä silloin itselleni mekon mutta tuolla se on vaatehuoneessa roikkunut siitä lähtien, kertaakaan en ole sitä pitänyt. Nyt tässä yksi päivä päätin purkaa mekon ja tehdä siitä lapselle oman versioni iloisesta takista.



Kaavana käytin vanhaa Stil-kaavaa. Ostin joku aika sitten Tori.fi sivustolta kasan vanhoja lastenvaatekaavoja. Luulen että ne on 50-luvulta ja silloin on tainnut olla lapset pieniä ja siroja koska mekon koko oli 105 ja silti siitä tuli tosi sopiva 98 kokoa käyttävälle lapselleni, jopa pieni hartioista. Se vähän harmittaa, olisi pitänyt mitata kunnolla että olisi tullut sopiva.





Kaavaa muokkasin sen verran että jätin kaarrokkeet edestä ja takaa pois sekä kauluksen ja taskujen läpät.
Eteen laitoin nepparit.


Tässä vielä kuva kaikista vanhoista kaavoista, aika kivoja :)


perjantai 9. elokuuta 2013

Kietaisumekko

Innostuin yksi päivä tilailemaan trikookankaita Sampsukasta ja kohta kun syksy saapuu ja työt taas alkaa, tuntuu että pitää saada ommeltua mahdollisimman paljon varastoon :D Koska sittenhän sitä ei kerkeä tehdä enää mitään! Näin minulle on kerrottu. No on se sitten niin tai näin, muutama viikko minulla on vielä armon aikaa :)

Kirsikkapeli-trikoosta ompelin tyttärelleni kietaisumekon.


Kaava on Ottobre-lehdestä 3/2013. Mallissa oli tuon leikkaussauman kohdalla vyötärökaitale mutta jätin sen pois ja ompelin pitsinauhaa etukappaleen sauman päälle.



Puut&Eläimet-trikoota tilasin pienen valmiin palan ja siitä sai just ja just t-paidan tehtyä. Kaava on sama Hoops (OB 3/12), millä olen aikaisemminkin paitoja tehnyt. 



torstai 8. elokuuta 2013

Hihatin

Kävimme pienellä kesälomareissulla ja kuinka ollakkaan Kiteellä kun käytiin niin mikäs sieltä löytyy.. No yksi Marimekon tehtaanmyymälöistä! Pitihän siellä päästä käymään :)
No taas olin kuin lapsi karkkikaupassa, ehkä vähän maltillisempi meininki koska tällä kertaa oli mukana mies ja lapsi, eikä fanaattinen sisko :D Mutta pussillinen trikookankaita lähti mukaan ja lapsi sai jankattua itselleen repun isältään :)

Ostin sieltä mustavalkoraidallista ohutta neulosta ja tein siitä itselleni hihattimen.


Hihattimen kaavan ja ohjeen löysin täältä. Kangasta olin ostanut sen verran vähän että jouduin tuon helmaresorin tekemään kolmesta kappaleesta. Enkä näköjään saanut edes raitoja kohdilleen saumakohdissa :D 


Se vähän harmittaa, mutta muuten tuosta tuli tosi kiva mielestäni ja varmasti tulee käytettyä. Ja lisää täytyy tottakai tehdä, niin helppo ja nopea tuo oli valmistaa!

Tässä vielä kuva miltä hihatin näyttää valmiina.


torstai 1. elokuuta 2013

Pari mekkoa

Tänään sain valmiiksi kaksi mekkoa mitkä on lojunut keskeneräisinä tuolla ompeluhuoneeni pöydällä jonkun aikaa.


Tämä mekko on Mekkotehdas-kirjan "Riine" ja tehty vanhoista tyynyliinoista ja lakanoista.



Tämän toisen mekon kaava on sama kuin näissä t-paidoissa, pidensin ja levensin vain helmaa.


Elefanttitrikoo ja hihojen vihreä trikoo on molemmat Eurokankaasta.