keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Sisustusjuttuja

Hyvän ystäväni parvekkeelle ompelin rahin päälle uudet tyynyt.


Kankaat on Eurokankaasta, Sunbrella-mallistosta. Kankaat on ulkokäyttöön suunniteltuja, likaa ja kosteutta hylkiviä sekä erittäin valonkestäviä. Teknisten ominaisuuksien vuoksi home ja itiöt eivät elä kankaan pinnassa, siksi loistava valinta ulos ja parvekkeelle.


Omaan kotiin ompelin keittiöön uuden verhon.


Ikkuna on sen verran leveä että jouduin tekemään sauman keskelle ja ostamaan kahden leveyden verran kangasta. Ja koska kaupassa en muistanut tietenkään minkäkorkuinen kapan pitäisi olla, ostin kankasta liian vähän. Sen vuoksi ompelin yläreunaan yksivärisestä valkoisesta kaitaleen, johon kiinnitin purjerenkaat.


Kangas on Marimekon "Kattila" ja ostettu Marimekon tehtaanmyymälästä.


Sitten vielä "loppukevennys" näihin sisustusjuttuihin :D
Tästä en kyllä voi ottaa minkäännäköistä kunniaa itselleni, mutta haluan sen silti tänne lisätä.. Eli asiaan!
Halusin tyttäreni huoneen seinälle maalatun puun ja koska itselläni ei ole minkäänlaista piirustus tai maalaustaitoa, pyysin apuun ystäväni jolla on taito hyppysissä ja tälläinen siitä sitten tuli :)

Inspiraatiota haimme täältä.
Ystäväni piirsi puun suoraan lyijykynällä seinälle ja sitten kun oli itse tyytyväinen, maalasi sen perus valkoisella seinämaalilla yhteen kertaan. Minä leikkelin ja liimailin nuo lehdet, kun puu oli kuivunut. Lehdet on ylijäämä tapetteja ja kuviopapereita ja kiinnitetty sinitarralla :D Ajatus oli että voin vuodenaikojen vaihtuessa vaihtaa erivärisiä lehtiä ja talvella lumihiutaleita puuhun :)


Aika isohan siitä tuli, mutta olen oikein tyytyväinen :) 


2 kommenttia:

  1. Kiitos vielä ihanista tyynynpäällisistä hyvälle ystävälle myös:) Me loves them;)Hirveetä kun tossa kuvassa näkyy seinässä olevat maalitahrat!Ja nyt varma kaikki muutkin huomas.Hehee!Ja toi verhokangas on ihana!mustavalkoinen ja hauskat kattilat:)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi! :)