maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sohvatyynyt

Olemme jo pidemmän aikaa etsineet vuodesohvaa työhuoneeseen. Siellä oli aikaisemmin levitettävä rautasohva, mutta se oli niin suuri ja epämukava joten veimme sen anopille :D
Viime viikolla bongasimme Torista täydellisen retrovuodesohvan ja haimme sen kotiin. Myyjä kertoi sohvan olevan 50-luvulta ja kangas luultavasti on vaihdettu joskus 70-luvulla. Sohva on oikein hyvässä kunnossa ja vaikka päälliskangas on aika hurjanvärinen, silti se on siisti ja ehjä etten ainakaan vielä käy sitä vaihtamaan. Perusteellisen tuuletuksen, pesun ja puunauksen jälkeen sohva pääsi koristamaan työhuonetta ja odottamaan seuraavia yövieraita :)


Ja pitihän sitä uudelle sohvalle ommella uudet sohvatyynyt.


Marimekon "Satula" ja "Unikko"


Ja tältä ne näyttää toiselta puolelta


Sohvamyyjällä oli siellä autotallissa mistä tämä sohva haettiin, kaikennäköistä vanhaa tavaraa. Samalla ostin häneltä yhdet vanhat verhot, Riihimäen lasipurkin, emaliastioita, vanhan lasten liitutaulun ja yhden vanhan tuolin. Se onkin sitten seuraava projektini :)


2 kommenttia:

  1. Hei. TOSI hieno sohva! Päästäispäs tänä kesänä sitä testaamaan. Tyynyt on ihanat kanssa. :D

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi! :)