sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Trikootilkkupeitto

Tilkkupeittoja tein yhdessä vaiheessa aika paljon. Päiväpeittoja, torkkupeittoja, vauvapeittoja ja koirille "omapaikka"- peittoja. Nykyään niitä tulee tehtyä enää harvoin vaikka tykkään kyllä tehdä niitä.  Varsinkin pieniä koska valmiin ison tilkkupeiton tikkaaminen on mielestäni vihonviimeistä puuhaa :D

Näin yhdessä blogissa trikootilkkupeittoja ja ajattelin tehdä itsekin kun noita jämätrikookankaita alkaa olla laatikot pullollaan. 


En ole itse trikoosta koskaan tilkkupeittoa tehnyt ja kun olin leikannut tilkut ajattelin ommella ne saumurilla mutta ensimmäisen sauman ommeltuani päädyin kuitenkin ompelemaan ne ompelukoneella, koska näin saumat saa silitettyä litteämmiksi. Taustakankaaksi laitoin fleeceä. Ajattelin ensin että huolittelen ulkoreunan resorilla mutta koska minulla ei ollut tarpeeksi sopivan väristä resoria, ompelin päällisen ja fleecen oikeat puolet vastakkain, käänsin ympäri ja tikkasin reunan aaltotikillä.


Tikkasin vielä keskipalan ympäri että kankaat pysyy hyvin yhdessä.
Peiton koko on 64x64 ja tarkoitettu vauvalle vaunuihin tai turvakaukaloon peitoksi.






7 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentistasi! :)