sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tyllihame

Löysin aivan ihastuttavan tyllihameen ohjeen Nappikauppa Punahilkan nettisivuilta. Hameen valmistaa todella helposti ja nopeasti, eikä ompelukonetta juurikaan tarvitse. Pitihän sitä kokeilla :)


Vyötärökaitaleena toimii hiuspanta johon nuo tyllisuikaleet on solmittu. Tylliä on neljässä kerroksessa, noin joka toisessa pannan rei'ässä. Pujotin vielä koristeeksi pinkin nauhan vyötärölle.
Tyllit ja panta on tilattu samasta paikasta mistä otin ohjeen eli Nappikauppa Punahilkasta.



Malli ei tänään ollut oikein yhteistyöhaluinen vaikka kovasti uudesta hameestaan tykkäsikin. Yhden sovituskuvan sain jotenkuten napattua :D


Minun mielestä hame on ihana, johtuu varmaan siitä että olen koko ikäni ihastellut balettia, balleriinoja, tutuja, balettitossuja ja kaikkea balettiin liittyvää :D 


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Raitapipot

Saimme kutsun ystäviemme lasten 4-vuotis synttäreille lyhyellä "varoitus"ajalla ja kun kauppaan ei enää kerinnyt kangasta ostamaan, piti keksiä jotain omista varastoista. Näillä keleillä olisi ollut kiva tehdä tytöille hellemekot tai jotain muuta kesäistä, mutta koska aika ja kangasvalikoima oli rajallinen niin mitä minä sitten tein.. No pipot :D


Minulla oli jäljellä tuota Eurokankaan raitatrikoota, mistä tein tämän rimpsumekon. Ja tämä hyväksi havaittu pipon ohjehan löytyy täältä.
Koska kyseessä on kaksostytöt, tein muuten samanlaiset pipot mutta koristenauhaksi laitoin erilaiset nauhat että erottaa kumpi on kumman.



Pipoista tuli oikein sopivat ja tytöt (sekä äiti :D) tykkäsivät paljon!


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tyyny isomummolle

Huomenna juhlitaan meidän mummon 90-vuotis juhlia! Lahjaksi hänelle lähtee kori täynnä herkkuja sekä ompelemani tyyny, jossa on lapsenlastenlapsien piirtämiä kuvia.


Kuvat on piirretty kangastusseilla vanhalle tyynyliinalle ja kiinnitetty silittämällä. Muut kankaat kaivoin tilkkulaatikoistani ja taustakankaana on vanhaa lakanaa. Napit ja vetoketju on myös vanhoja. Kierrätystä parhaimmillaan :)



Siskoni tilasi minulle uusia "Terhin Tekemä" lappuja Amerikasta. Tosi kivoja mutta yksi pieni virhe niissä on...


Eli siis ää pisteet puuttuu... No näillä mennään :)

Hyvää syntymäpäivää mummo!


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Black & Pink

Ystäväni juhli kolmekymppisiään teemalla "Black & Pink".
Hän halusi mustaan mekkoonsa pinkin leveän vyön, joten semmoisen sitten tein :)


Pinkki satiini ostettu Eurokankaasta. Taakse laitoin sirkkarenkaat ja reunoihin "luut" antamaan tukea kun vyö kiristetään satiininauhalla.


Lahjaksi hänelle ompelin ruttupipon. Kangas on velouria ja kaikki tykötarpeet ostin Karjalan Ompelukoneesta. Pipo tehty tämän ohjeen mukaan.


Toiselle ystävälleni tein juhliin samaisesta satiinista rusettilaukun. Ohjeen otin täältä. Silitin satiinin taakse tukihuopaa (en tiedä mikä sen matskun oikea nimi on), että laukusta tuli vähän jämäkämpi.


Itselleni ompelin myös laukun juhliin. Tämä ihan omasta päästä tehty :)


Paljon onnea Katja! Ja kiitos mustapinkistä illasta :)


torstai 13. kesäkuuta 2013

Pihatakki

Tämä takki on odottanut jo viikkoja leikattuna ompeluhuoneeni pöydällä ja tänään viimein sain sen tehtyä. Malli on Ottobre-lehdestä 1/2013 ja kankaana on vanha verho.


Takki on tehty ihan perus pihatakiksi tällaisille viileämmille kesäkeleille. 



Kankaan ostin tori.fi:stä. Joku myi Marimekon verhoja aika edullisesti ja minä ostin. Kun paketti saapui, huomasin että kyseessä ei ole Marimekko. Tunsin itseni aika petetyksi, en ehkä olisi maksanut niin paljon vanhoista verhoista mitä olisin aidosta Marimekosta maksanut. No meitä on täällä joka lähtöön. Kangas on kuitenkin tosi kiva vaikka pettymys olikin aluksi suuri.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Rimpsumekko

Ihailen suuresti ihmisiä jotka osaavat tehdä vaatteita ilman kaavoja, tuosta noin vaan. Itse tarvitsen aina kaavat ja ohjeet kaikkeen, en osaa tehdä ruokaakaan ilman reseptejä :D
Noh.. Halusin tehdä rimpsuhelmamekon ja kun en löytänyt kaavaa, päätin tehdä sen itse.. Tämmöinen siitä sitten tuli..


Mittojen ottaminen lapsesta (ainakaan minun) ei ole maailman helpoin homma. Yläosan kaavaa varten otin mitat tällä hetkellä sopivista vaatteista ja pituuden sain jotenkuten mitattua, mutta mutta silti tästä mekosta tuli aika pinkeä :) ihankuin uimapukua olisi vetänyt lapsen päälle! :D



No mutta tyttö tuntui tykkäävän uudesta mekosta, eli ei varmaan liian tiukka kuitenkaan :)

Raitatrikoon ostin Eurokankaasta.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tyynyliina-mekko

Tänään iltapuhteeksi ompelin tyttärelleni hellemekon.


Tämä mekko on todella helppo ja nopea valmistaa! Hyvä ohje löytyy esimerkiksi täältä. Minä tein kyllä mekon suorakulmaisista paloista, vielä helpompaa :)


Tyynyliinan ostin Kontista eurolla. Kangas on todella ohutta ja pieniä kulumia on siellä täällä mutta eiköhän mekko tämän kesän helteet kestä :)


Pääntielle laitoin nauhaksi pitsinauhaa ja helmaan meinasin myös ommella sitä koristeeksi, mutta se loppui kesken.


Mielestäni tästä tuli tosi kiva, näitä täytyy tehdä lisää :)


Jumpsuit

Ystäväni poika vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä ja hänelle tein lahjaksi jumpsuitin. Musta jenkkicollege, missä on pehmeä pörröinen nurjapuoli on ostettu Eurokankaasta. Kaava on Ottobre-lehdestä 4/2012. Rintaan laitoin pojan nimikirjaimen.


Ystäväni täytti myös vuosia viime viikolla ja hänelle tein pinkin ryttypipon. Samettitrikoo ostettu Eurokankaasta ja pipon tein tämän ohjeen mukaan.


Näillä helteillä ei ehkä kaikista ajankohtaisimmat lahjat mutta tuleehan ne kylmät ilmat taas joskus :D vaikka ei todellakaan tartteis tulla...