lauantai 31. lokakuuta 2015

Happy Halloween!

Tänä vuonna tyttäreni lähti ensimmäistä kertaa "karkki vai kepponen"-kierrokselle naapurin lasten kanssa. 
Hän halusi pukeutua pupuksi ja kuin tilauksesta, uusimmassa Ottobre-lehdessä oli kaavat pupu päähineeseen ja haalariin. Ompelin ne fleecestä ja päähineen vuoritin trikoolla. Haalaria en vuorittanut koska talvella se toimii toppapuvun alla fleecehaalarina.



Karkkia tuli paljon, eikä kepposia tarvinnut tehdä ja nyt jo tyttö suunnittelee miksi hän voisi pukeutua ensi vuonna :D
Hyvää pyhäinpäivää!


tiistai 20. lokakuuta 2015

Virkatut korit

Päätin selättää kaaoksen eteisessämme, joka on vallinnut siellä jo pidemmän aikaa. Varsinkin näin syksyllä/talvella pipoja, hanskoja, ulkovaatteita ynnämuuta on sekasin siellä täällä.
Pyhitin "toisen puolen" eteisestä lapsille ja nyt toivottavasti järjestys pysyy hieman paremmin kuin ennen.


Virkkasin matonkuteista korit seinälle, hatuille, hanskoille ja villasukille omat. Naulakon ostin Jyskistä ja se on kiinnitetty lapselle sopivalle korkeudelle. Kenkäteline on Ikeasta ja toimii myös penkkinä.

 
Harmaa ja pinkki kori on virkattu trikookuteesta ja valkoinen ontelokuteesta. Malli on ihan omastapäästä :)


Nuo pallonaulakot joissa korit roikkuu löytyi omasta takaa.

Ollaan oikein tyytyväisiä lopputulokseen :)



tiistai 6. lokakuuta 2015

Vauvan myssy

Synnytyssairaalasta kotiuduttuamme jouduimme vielä yhdeksi vuorokaudeksi sairaalaan valohoitoon vauvan keltaisuuden vuoksi. Ja mikä sen parempaa ajanvietettä minulle kuin virkkaus, sillä aikaa kun vauva nukkuu lampun alla. Löysin kotonta luonnonvalkoista bambulankaa, mitä oli jäänyt vuosi sitten virkkaamista tiskiräteistä. Netistä löysin kivan vauvan myssyn teko-ohjeen. Ja tämmöinen siitä tuli :)


Etureunaan virkkasin reunapitsiä ja solmimisnauhat ja alareuna on virkattu kiinteillä silmukoilla.