sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Muovipussikassi

Muovipusseja kun sulattaa yhteen silitysraudalla (leivinpaperin välissä), saa aikaan paksua ja kestävää muovimatskua, josta sitten voi askarrella ja ommella kaikennäköistä. Selkeitä ohjeita sulattamiseen löytyy netistä aika paljon, esimerkiksi täältä.
Minä olen tehnyt vanhoista muovipusseista kasseja. 


Takakappale, kahvat ja vuori on lakanakangasta. Kassista tulee kyllä kestävä mutta yhdelle ystävälleni kävi köpelösti kun kassi jäi pyörän ketjujen väliin ja likaantui, niin minä sitten kehotin häntä pesemään kassin pesukoneessa. Virhe. Muovipussin kuva hävisi pesussa kokonaan.

Kaikki pussit käyttäytyy sulaessa erilailla. Mitä ohuempi pussi, sitä enemmän se kutistuu ja rypistyy. Se on aina vähän onnenkauppaa kun alkaa pussia sulattamaan, mitä sille käy. Välillä kuvio kutistuu niin ettei siitä saa mitään selvää. Nämä vanhat pussit on aika paksuja nykyisiin verratuna että ne pysyy suhtkoht ennallaan.










































Muovipusseja käytetään ihan liikaa ja muovin kierrätys on vielä aika vähäistä. Italia on kieltänyt muovipussit kokonaan ja niin se mielestäni pitäisi kieltää muuallakin. Tyynessämeressä lilluu valtava muovilautta ja miljoona merilintua kuolee vuosittain syötyään muovia. Myös valaat, delfiinit, hylkeet ja kalat syövät sitä.
Tässä vaan yritän sanoa sitä että vaikka tämä minun muovinkierrätys ei maailmaa pelasta, niin pienillä teoilla voi olla merkitystä jos kaikki edes vähän miettisi omaa muovinkulutusta ja kierrättämistä.

Huh, tulipa tästä valistus/valituspostaus :D


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Joulukukkien sijaan annoin tänä vuonna hoitotätille, kummille ja muutamalle muulle kangastähden.
Idean varastin siskoltani joka teki tähtiä myös joululahjoiksi, itsekkin sain sellaisen :) Ja hieno tähti onkin! Hänen blogistaan löytyy ohje tähteen ja blogi löytyy täältä.






Mukavaa joulun jatkoa! :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukortit

Tänä vuonna ystävät ja sukulaiset saivat minulta tämännäköiset joulukortit.


Idean kortteihin löysin täältä ja tarvikkeet on hankittu Sinellistä ja Tiimarista. Napit on omista kätköistä.



Enää kaksi yötä jouluun, jee :)



maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukoristeita

Äitini oli tehnyt savesta kivoja joulukoristeita ja siitä innostuneena päätin itsekkin kokeilla. Ostin askartelusavea Tiimarista ja kaulin sen kahden pitsiliinan välissä ohueksi levyksi. Siitä sitten piparimuoteilla painoin sydämiä ja tähtiä. Kun ne olivat kuivuneet, maalasin ne askartelumaaleilla (tai oikeastaan kangasmaaleilla, mutta sama kai se :D)
Koristeista tuli tosi hauraita, en tiedä johtuuko se saven laadusta vai teinkö niistä liian ohuita, mutta tosi monta niistä meni rikki. Onneksi muutama sentään säilyi ehjänä ja ne pääsee sitten joulukuusta koristamaan viikon päästä :)




Ulkoeteisen ikkunoihin tein lumihiutaleita vanhasta pitsiliinasta. Leikkasin pitsiympyrät liinasta irti ja tärkkäsin ne sokerivedellä.
Kunnollista kuvaa en saanut lumihiutaleista itseteossa ikkunalla roikkumassa mutta tältä ne näyttää muuten. 


Mukavaa joulun odotusta! :)